top of page

Tervetuloa tutustumaan galgoihin!


 
Haluatpa sitten lisätietoa tästä upeasta koirarodusta ja sen tilanteesta Espanjassa, olet jo kiinnostunut auttamaan galgoja tai jopa adoptoimaan sellaisen olet tullut oikeaan paikkaan.  Galgos del Fénix Ry on toiminut vuodesta 2014 galgojen hyväksi ja olemme näiden vuosien aikana sekä kerryttäneet runsaasti tietoa galgoista että saaneet laajan yhteistyöverkoston Espanjassa. Olemme suurin galgoja Suomeen adoptoiva yhdistys ja avullamme on vuoden 2023 alkuun mennessä kotinsa löytänyt Suomesta jo yli 700 galgoa. 

IMG_8549.jpg

Toimintamme alusta asti olemme pyrkineet ennen kaikkea koiralähtöiseen toimintaan. Tämä tarkoittaa mm sitä että etsimme aina yhteistyössä adoptioperheen kanssa galgolle sopivan perheen sen sijaan että koira valittaisiin esim ulkoisten seikkojen perusteella.  Pyrimme myös aina priorisoimaan ne galgot jotka pisimpään kotia ovat odottaneet ja tuomaan kotihoitoon niitä jotka eivät syystä tai toisesta tarhaolosuhteissa pärjää tai tarvitsevat lisänäkyvyyttä kodin löytääkseen.  Nämä galgot eivät useimmiten ole muita vaikeammin kotiutuvia vaan muista syistä syrjään jääneitä ja uskallamme sanoa että lähes kaikki adoptioperheemme ovat olleet tyytyväisiä heille valittuun galgoon.  Adoptioprosessissa nostamme esiin galgojen turvallisuuden, mahdolliset käytökseen liittyvät haasteet sekä positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutuksen - kaikessa tavoitteenamme on taata galgolle paras mahdollinen elämänlaatu uudessa kodissaan.  Kaiken sen jälkeen mitä galgo on aiemmassa elämässään kokenut olemme tämän sille velkaa. 

Yhteistyötarhoinamme ovat Espanjan suurimmat galgoja auttavat tarhat ja toimimme tiiviissä yhteistyössä tarhojen kanssa yhteisessä pyrkimyksessämme parantaa pysyvästi galgojen tilannetta Espanjassa. 

bottom of page